tiistai 19. marraskuuta 2013

Ajatuksia kivusta


Tuli mieli tulla tänne kirjoittelemaan fibromyalgiasta ja kivusta ylipäänsä. Ennen kuin sairastuin fibroon, en tajunnutkaan kuinka lamauttavaa kipu voikaan olla. Kuinka välillä ei oikeasti pääse sängystä ylös vaikka olisi kuinka tärkeää tehtävää. Nyt nämä viimeiset vuodet ovat kyllä näyttäneet, kuinka oikeasti kipu voi viedä toimintakyvyn ja kuinka kipu muuttaa myös minua ihmisenä.



Nyt lähiviikkoina kun on ollut matalapainetta ja sateista ja nollakeliä niin olen varsinkin huomannut kuinka helposti ”kolottaa” joka paikkaa. Eilinen ja tämä päivä ovat olleet pahimpia, kumpanakin päivänä kestin koulussa ruhtinaalliset kaksi tuntia. Pitempään ei vain voinut olla, kun selkä tuli niin kipeäksi istumisesta ja jalkoja särkee kokoajan. Tämä myös rasittaa koulunkäyntiä jonkun verran. Ei pysty istumaan luennoilla ja nytkin olisi tentti ylihuomenna, johon en ole saanut luettua paljon mitään kun tämä kipu vie myös tehokkaasti keskittymiskyvyn. Välillä vaan on sellaisia hetkiä, että menee kaikki voimat ja miettii, että mitäköhän sitten tulevaisuudessa, jos tämä tästä vielä pahenee. Miten jaksan ja pystyn käymään töissä, jos välillä on tällaisia kausia, ettei sängystä ylös pääse. Kun fyysinen toimintakyky on kovilla ja on kipuja niin se helposti myös saa aikaan henkistä rasitusta. Jos on kovat kivut, niin ei sitä jaksa ajatella mitään vaativaa ja silloin pienetkin asiat saattavat tuntua maailmanlopulta. Ja vaikka kaikki asiat ovat aivan hyvin niin pahimpina päivinä sitä masentaa siitä huolimatta. 


Minua on myös mietityttänyt tämä joka syksyinen poissaoloni koulusta. Viime vuodet olen aina pääsääntöisesti joutunut olemaan paljon poissa syksyisin, loka-marraskuussa, koska kroppa vaan ei aina kestä. Olen myös paljon miettinyt mitä opettajat ja luokkakaverit siitä ajattelevat, koska enhän minä näytä mitenkään sairaalta. Miten sen sitten selität, että on sen verta pahat kivut, ettei pääse kouluun. Siitä tavoin tämä on tavallaan myös petollinen sairaus, että tämä ei näy ulospäin. Jos ei tiedä, että tämä sairaus henkilöllä on, niin ei välttämättä arvaisi. Tämä on myös vähemmän tunnettu kuin reumasairaudet ja saan aina selitelläkin, että mikä sairaus tämä oikein on. Olen saanut myös aina selitellä näitä poissaolojani, mutta silti pelkään sitä, että saan jotenkin laiskan ihmisen maineen jos en käy luennoilla. Tuntuu, että monet eivät ymmärrä tätä sairautta ja kuinka lamauttavaa tämä voi olla. Kuitenkin kaikkeen tottuu ajan kanssa, niin myös ainaiseen kipuun. Joka vuosi se lohduttaa, että kevättä kohden kuitenkin kivut helpottavat.
Tämän kautta on myös oppinut iloitsemaan niistä hetkistä kun ei särje tai kolota mitään paikkaa. Yleensä kesäisin ei ole kipuja paljoakaan. Silloin jaksaa paljon paremmin sekä henkisesti että fyysisesti.  Silloin myös kyllä unohtaa kuinka pahana se kipu sitten syksyllä tuleekaan. Vaikka sen tietää, että se palaa joka syksy, niin silti se yllättää voimakkuudellaan. Vähän samalla tavalla kuin joka vuosi sitä lunta sataa ja silti julkinen liikenne tuntuu olevan kaaoksessa kun ensimmäisen kerran sitä lunta tulee kunnolla. Tässä on vähän sama tilanne. Vaikka asian tietää, niin siihen ei silti osaa varautua ennakkoon.



Kaikki kuvat ovat peräisin weheartit-sivustolta.

2 kommenttia:

Kiitos kommenteista! ♥