keskiviikko 13. marraskuuta 2013

A7X ♥

Viime viikolla oli yksi vuoden odotetuimpia päiviä minun kohdallani, eli Avenged Sevenfold tuli Suomeen esiintymään. Lämppärinä oli Five Finger Death Punch ja Avatar, joista ensin mainittu on myös varsin hyvä yhtye. En siis malttanut odottaa päivää!

Puolen päivän maissa silloin lähdin ajamaan porukoilleni ja sieltä äitini ja siskoni lähtivät mukaan, äiti mennäkseen siskonsa luo Helsinkiin ja me siskon kanssa keikalle. Päästiin Hartwall Areenalle siinä puoli seitsemän maissa kun ovet olivat juuri auenneet. Meillä oli permantopaikat niin siitä sitten vauhdilla sinne permannolle.


 Five Finger Death Punch oli yllättävän hyvä livenä. Olen kuunnellut sitä jo jonkin verran muutenkin, mutta se yllätti olemalla livenä parempi kuin luulinkaan. Kannatti jo yksinään siitäkin maksaa keikkalipun hinta.

Five Finger Death Punchin aikana olimme siskon kanssa jo päässeet aika lähelle, ja tuolta näkikin todella hyvin, mutta siinä vaiheessa kun Avenged Sevenfold aloitti niin pääsimme vielä vähän edemmäs ja lopulta olimme noin viidennessä rivissä loppu konsertin ajan.


Ja sitten päästään Avenged Sevenfoldiin. Olen kuunnellut kyseistä yhtyettä viimeiset 5 vuotta ja tämä oli 3 kerta kun heidät näin livenä, ja tunnelma oli kyllä paras tähän astisista keikoista ♥



Olen kyllä niin katkera siitä, etten aikoinaan kesällä 2008 päässyt katsomaan heitä kun olivat Iron Maidenin lämppärinä. Se olisi ollut niin mahtavaa kun bändi oli vielä alkuperäisellä kokoonpanollaan. Sittemmin rumpali on vaihtunut kun alkuperäinen kuoli. A7X on kyllä ehdottomasti tärkeimpiä bändejä minulle. Heidän kappaleet ovat monta kertaa auttanee yli vaikeiden aikojen ja ehdottomasti vielä jos tai kun he Suomeen tulevat uudelleen niin menen katsomaan.


Mutta takaisin konserttiin, A7X aloitti keikan Shepherd Of Fire'lla mikä oli kyllä mielestäni huippuvalinta aloituskappaleeksi, eikä sitä seurannut Critical Acclaim jäänyt yhtään sen huonommaksi. Niitä seurasivat muutama vanhempi kappale ja sitten päästiin takaisin uusimpaan levyyn, jonka tuolla esitetyistä kappaleista ehdottomasti parhaiten jäi mieleen Doing Time. Siinä oli sitä jotain kun yleisö lauloi tunteella mukana!


Eritoten kappaleista mieleen jäi minulle Buried Alive ja edesmenneen rumpalin, the Revin, muistoksi soitettu Fiction. Se myös oli positiivinen yllätys kuinka paljon vanhoja kappaleita he soittivat, varsinkin encoren kappaleet olivat mahtavat valinnat, vuoden 2003 levyltä Waking the Fallen.


Tässä myöskin alla vielä video, jonka kuvasin keikalla Welcome to the Familyn aikana.






Onko lukijoissa ketään, kuka oli tuolla konsertissa tai kenties nähnyt aiemmin?



4 kommenttia:

  1. Aaah oliko ees ihaninta <3 Aika samaa rataa kulki meiän keikkapostaukset vaikka jostain kohti vähän disagreenkin :P

    VastaaPoista
  2. Hah sullon vastapainoksi Avengedin video :D
    Niin must päästä uuestaan kattomaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, katoinkin et hyvin sattu ku siul oli taas FFDP'n video, mut ite en silloi uskaltan kuvata ettei akku loppuis :D joo pakko nähdä vielä uusiks ♥

      Poista

Kiitos kommenteista! ♥