maanantai 24. maaliskuuta 2014

Varastot tyhjiksi - Helmikuun loppuneet

Maaliskuu lähenee jo loppuaan, mutten ole vielä kerennyt postata näitä helmikuun loppuneita tuotteitakaan. Korjataanpa asia siis nyt. Helmikuussa aloitin karsimaan kaikkia, missä oli vain vähän jäljellä. Sainkin siis loppumaan 9 tuotetta. Pitäisi yrittää myös vähän ahkerammin noita muistaa käyttää, että saisi niitä loppumaan vähän nopeammalla tahdilla. Olen esimerkiksi luvattoman laiska käyttämään kosteusvoiteita, mutta silti niitä löytyy vaikka muille jakaa :D


Tässä aluksi kaikki loppuneet yhteiskuvassa ja alempana vähän selitystä tuotteista.


Ylllä ovat loppuneet shampoo ja hoitoaineet. Cutrinin Colorism-sarjan tuotteet olivat ihan ok. En näitä kyllä välttämättä uusiksi ostaisi koska olen parempiakin käyttänyt. Nämä olivat myöskin jo seisseet varmaan vuoden käyttämättömänä kun siirryin pari vuotta sitten käyttämään noita Tigin Bed Head - Resurrecion tuotteita. Tuo tigin hoitsikka on kyllä yksi parhaista, mitä olen kokeillut. Minulla on tosi kärsineet hiukset kun olen näitä aika ahkeraan värjäilly ja tuon sarjan shampoon ja hoitoaineen olen todennut kaikista parhaimmiksi. Varsinkin tuo hoitoaine on ihan huippu tavaraa! Silottaa hiuksia hyvin ja tekee niistä pehmeän tuntuiset ja myöskin terveämmän oloiset.



Myöskin tämä Neutrogenan Blackhead Eliminating -kasvoputsari kuuluu vakiotuotteisiini. Olen käyttänyt Neutrogenan kasvonhoitotuotteita jo useamman vuoden, ja kasvot pysyvät hyvässä kunnossa. Toisaalta minulla ei ole kyllä ikinä ollut ongelmaa sen kanssa, että tulisi näppyjä kasvoihin, ehkä välillä vähän muttei paljoa. tuo Oriflamen bath foam ei ollut mikään erikoinen. Enpä enää edes muista sen tuoksua taikka mitään positiivista osaa siitä sanoa. Ihan perustuote.


Sitten päästään taas vakkarituotteisiin. X-tran kynsilakanpoistoainetta mulla kuluu yleensäkin pari purkkia kuukaudessa. Vähän vaihtelee siitä riippuen kuinka ahkeraan kynsiä tulee lakkailtua. Hinta-laatu-suhteeltaan paras kynsilakanpoistoaine! Poistaa nopeasti ja ei maksa paljoa. Miinuksena se, että sisältää asetonia, mutta lähteepähän glitterlakatkin helposti. Nivean stress protect antiperspirantti kuuluu myös vakiotuotteisiin. Mulla on ollut ongelmana se, että stressatessa hikoan helposti niin tuo kyllä pitää! Kannattaa kokeilla jos on samaa ongelmaa. Osiksen hiuspuuteri kuuluu myös päivittäisiin tuotteisiin. Minun hiukseni ovat niin olemattoman ohuet ettei näistä saisi fiksun näköisiä millään ilman hiuspuuteria. Olen kokeillut myös Schwarzkopfin Got2Be hiuspuuteria, mutta se ei ole tätä voittanut. Minun hiuksissani siitä tulee helposti raskaan ja likaisen tuntuinen, mutta tämä tuo juuri sopivasti volyymiä.

tiistai 18. maaliskuuta 2014

Täällä taas!

Huhhuh kun tulikin pidettyä vahingossa melkein kuukauden tauko tässä bloggailussa. Ei vain yksinkertaisesti aikaa riittänyt. Vietin tässä välissä kyllä myös viikon ulkomailla, Lontoossa ja Pariisissa sekä kolme viikonloppua eripuolilla Suomea, joten kaipa se aika sinne katosi.

Kotiuduin siis viime viikolla Lontoosta ja tänne Lappeenrantaan palasin nyt sunnuntai iltana. Ihana kyllä olla kahden viikon reissaamisen jälkeen taas kotona. Mutta nyt sitä pyykkiä sitten riittääkin ja muutakin tekemistä. Tämänhetkiset tunnelmat ovat tässä:


Eli ahkeraa anatomian ja fysiologian lukemista kera bloggerin ja Pepsi Max pullon! Torstaina siis olisi tentti tästä ja huhhuh. Kerrattavaa löytyy! Onnistuin hankkimaan jostain flunssankin viime viikolla ja se on vähän verottanut tätä lukemista. Tänään oli jo lääkelaskujen tentti ja nyt pitäisi jaksaa lukea tuohon ylihuomiseen. Onneksi sitten meneekin muutama viikko ennen seuraavia tenttejä :)

Tehokasta opiskelua = tärpitetään kysymyksiä ja toivotaan että liippaa edes lähelle !
Aika menee kyllä nopeasti! Tänään juuri tajusin että vajaa kuukausi niin alkaakin jo sisätautien harjoittelu ja sen jälkeen viikko koulua ja kesälomalle. Huhhuh, johonkin tämä kouluvuosi vaan katoaa. Kesätyötkin varmistuivat viime viikolla niin ei enää tarvitse niitäkään stressata! :)

Mutta palailemisiin! Tällä viikolla tulossa koostepostausta varastot tyhjiksi -haasteeseen, helmikuun aikana käytetyt tuotteet listaan tänne blogiin :)