sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kosmetiikkaa

Eilen illalla kun saavuin kotiin niin järjestelin vähän lipastoani ja kosmetiikkojani. Sain vihdoin aikaiseksi laittaa kajal-kynät ja eyelinerit kaikki esiin, joten ehkä niitäkin tulee käytettyä taas enemmän kun ne on näkyvillä. 
Tässä majailevat kajaalini ja eyelinerini nykyään

Keräilin myös huulirasvat, -kiillot ja -punat kaikki samaan koriin.


Samassa lipastossa majailevat myös nykyään kaikki luomivärini.  Suurin osa niistä on tuossa Conversen kenkälaatikossa mutta ne mitä enemmän käytän ovat tuossa etummaisessa läjässä.



Tässä vielä kuvaa lipaston päällä vallitsevasta järjestyksestä.


Elikkäs siinä on päivittäiset kosmetiikat ja perus kynsien hoitotuotteeni ja sellaiset kynsilakat, jotka odottavat vielä pääsyä kynsille :) Ja näimmä eri keeper pullokin tuolla taustalla lymyilee, tajusin sen vasta nyt. Se siis ei kuulu joukkoon :D



keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Heipsan!

Päätin nyt aloittaa kirjoittamaan blogia. Minulla on toinenkin blogi, joka on kynsiblogi. Halusin kuitenkin aloittaa blogin, jossa voin kertoa muutakin ja höpistä kaikkea maan ja taivaan väliltä. Olen siis parikymppinen tyttö ja tällähetkellä majailen Etelä-Karjalassa. Opiskelen täällä AMKissa ja ennen opiskelin yliopistossa. Elämääni varjostaa fibromyalgia ja jatkuva sairastelu, mikä haittaa vähän koulunkäyntiä. Täällä ajattelin jutella niitä näitä elämästäni. Mielenkiinnon kohteitani ovat musiikki, matkailu, kosmetiikka ja kynnet, joista musiikki on ehdottomasti elämäni henkireikä! Toivottavasti joku tänne blogiinkin eksyy ja tervetuloa jo valmiiksi! :)