sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Laiska viikonloppu

Kylläpä aika menee nopeaan. No tässä alkaa vihdoin palautua normaaliin arkirytmiin. Onneksi. Tosin aika helppoa tulee olemaan koulussa ainakin helmikuun loppuun saakka. No enpähän valita, että vähän on välillä rennompaa :) Viime viikolla kolahti taas postiluukusta uusin Cosmopolitan. En jostain syystä kerinnyt sitä lukeakkaan vasta kun nyt viikonloppuna. Tietenkin siihen lukemiseen pitää yhdistää vähän herkuttelua, eli lempikarkkien kera tuli lehteä luettua.



Tänään oli taas sellainen päivä, että tuntuu ettei olisi saanut mitään aikaseksi. Kuitenkin kun nyt käy miettimään niin teinhän minä koulujuttuja, päivitin CV'n ajantasalle, pesin pyykkiä ja siivosin huonetta ja järjestelin lipaston laatikot. Että onhan tässä tullut huomaamattomasti tehtyäkin aika paljon. (Puhumattakaan siitä, että olen myös istunut 3 tuntia tietokoneen ääressä ihan vain pelaamassa...) Ylipäänsä eipä tässä ole paljoa tullut tehtyä koko viikonloppuna. Mutta mukavaa välillä pitää tällaisiakin viikonloppuja, että on vain kotona tekemättä mitään sen erikoisempaa :)



Tuli taas huomattua kuinka tuota kosmetiikkaa on vähän kertynyt... Pitäisi ehkä ottaa tietyt tuotteet nyt pysyvään käyttöön, että joskus saisi niitä loppumaankin... Varsinkin tuo aurinkopuuteri/poskipuna nurkkaus on yllättävän täysi...


Mutta noh, on niillä luomiväreilläkin sitten oma laatikkonsa kokonaan. Eipä siinä mitään, siellä ne kaikki ovat sulassa sovussa. Tuohon etualalle nyt nostin noita, mitkä pitäisi ottaa tehokäyttöön. Muutenkin on tuolla joitain mitä ei ole paljoa edes tullut käytettyä.

Loppuun vielä kuva korupuustani, jonka sain ihanalta siskoltani joululahjaksi, niin huippu lahja <3


Mutta kuulumisiin taas! :)

2 kommenttia:

  1. Luomivärejä tuppaa kertymään laatikoihin pyörimään 8D harmi ettei niitä ei-niin-kivoja saa käytettyä niin nopeasti kuin haluaisi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä :D multa löytyy noita vanhoja Lumenen ja Rimmelin luomivärejä jonkun verran mitkä tahtoisin käyttää pois tuolta laatikosta lojumasta :D

      Poista

Kiitos kommenteista! ♥