sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Varastot tyhjiksi -haasteen voittaja

Kyselin siis tässä postauksessa paljonko luulitte tavaraa olevan kasassa. Lähimmäksi arvasi Mutteri luvullaan 263, sillä kyseisessä kasassa oli  275 purkkia. Jep, ihan kiitettävä määrä siis. Kuvasta puuttuu vielä huulirasvat ja näytteet, jotka mukaan luettuna määrä kasvaa lukuu 389. Siinä onkin kuluttamista. Nyt olenkin urakoinut purkkien pohjia pois ja saanut jo jonkin verran kulutettua noita tilaa viemästä. Ajattelinkin siis ottaa nyt tavaksi, että kuukausittain julkaisen täällä blogissa loppuneet tuotteet ja niin on myöskin helpompi sitten vuoden jälkeen katsoa, kuinka paljon varastot ovat pienentyneet. Tavoite olisi päästä kyllä alle 100 purkin.

Ellikkäs kun Mutteri ei ole lukijani niin lähimmäs arvannut lukija on Catti! Voisitko ottaa minuun yhteyttä sähköpostiosoitteeseen: emminblogit@gmail.com niin saat arvontavoittosi! :) 
Jollen kuule sinusta viikkoon niin arvon uuden voittajan!

Jottei nyt ihan ole kuvaton tämä postaus niin tällaisten eväiden kanssa tänään matkasin takaisin kohti Lappeenrantaa.


Tuo Snickers oli kyllä todella hyvää! Enpä ollut tuota aiemmin maistanutkaan. Tosin se oli niin makeaa, että eipä tullut paljoa noita muita syötyä sen jälkeen enään :D

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Niin on! Oli pakko napata niitä mukaan Cittarista kun satuin niitä siellä näkemään myynnissä :) en ollutkaan vähään aikaan noita syönyt :)

      Poista
  2. Hei, joku Ninni oli arvontaasi osallistunut ja veikannut 220, eikö hän ole sitte voittaja:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hänkään ei ollut julkinen lukija bloggerin tai bloglovinin kautta, ja arvoin palkinnoin vain julkisten lukijoiden kesken! :)

      Poista

Kiitos kommenteista! ♥