Tuli mieli tulla tänne kirjoittelemaan fibromyalgiasta
ja kivusta ylipäänsä. Ennen kuin sairastuin fibroon, en tajunnutkaan kuinka
lamauttavaa kipu voikaan olla. Kuinka välillä ei oikeasti pääse sängystä ylös
vaikka olisi kuinka tärkeää tehtävää. Nyt nämä viimeiset vuodet ovat kyllä
näyttäneet, kuinka oikeasti kipu voi viedä toimintakyvyn ja kuinka kipu muuttaa myös minua ihmisenä.
Nyt lähiviikkoina kun on ollut matalapainetta ja sateista ja
nollakeliä niin olen varsinkin huomannut kuinka helposti ”kolottaa” joka
paikkaa. Eilinen ja tämä päivä ovat olleet pahimpia, kumpanakin päivänä kestin
koulussa ruhtinaalliset kaksi tuntia. Pitempään ei vain voinut olla, kun selkä
tuli niin kipeäksi istumisesta ja jalkoja särkee kokoajan. Tämä myös rasittaa
koulunkäyntiä jonkun verran. Ei pysty istumaan luennoilla ja nytkin olisi
tentti ylihuomenna, johon en ole saanut luettua paljon mitään kun tämä kipu vie
myös tehokkaasti keskittymiskyvyn. Välillä vaan on sellaisia hetkiä, että menee
kaikki voimat ja miettii, että mitäköhän sitten tulevaisuudessa, jos tämä tästä
vielä pahenee. Miten jaksan ja pystyn käymään töissä, jos välillä on tällaisia
kausia, ettei sängystä ylös pääse. Kun fyysinen toimintakyky on kovilla ja on
kipuja niin se helposti myös saa aikaan henkistä rasitusta. Jos on kovat kivut,
niin ei sitä jaksa ajatella mitään vaativaa ja silloin pienetkin asiat
saattavat tuntua maailmanlopulta. Ja vaikka kaikki asiat ovat aivan hyvin niin pahimpina päivinä sitä masentaa siitä huolimatta.
Minua on myös mietityttänyt tämä joka syksyinen poissaoloni
koulusta. Viime vuodet olen aina pääsääntöisesti joutunut olemaan paljon poissa
syksyisin, loka-marraskuussa, koska kroppa vaan ei aina kestä. Olen myös paljon
miettinyt mitä opettajat ja luokkakaverit siitä ajattelevat, koska enhän minä
näytä mitenkään sairaalta. Miten sen sitten selität, että on sen verta pahat
kivut, ettei pääse kouluun. Siitä tavoin tämä on tavallaan myös petollinen
sairaus, että tämä ei näy ulospäin. Jos ei tiedä, että tämä sairaus henkilöllä
on, niin ei välttämättä arvaisi. Tämä on myös vähemmän tunnettu kuin
reumasairaudet ja saan aina selitelläkin, että mikä sairaus tämä oikein on. Olen
saanut myös aina selitellä näitä poissaolojani, mutta silti pelkään sitä, että
saan jotenkin laiskan ihmisen maineen jos en käy luennoilla. Tuntuu, että monet
eivät ymmärrä tätä sairautta ja kuinka lamauttavaa tämä voi olla. Kuitenkin kaikkeen tottuu ajan kanssa, niin myös ainaiseen kipuun. Joka vuosi se lohduttaa, että kevättä kohden kuitenkin kivut helpottavat.
Tämän kautta on myös oppinut iloitsemaan niistä hetkistä kun
ei särje tai kolota mitään paikkaa. Yleensä kesäisin ei ole kipuja paljoakaan. Silloin
jaksaa paljon paremmin sekä henkisesti että fyysisesti. Silloin myös kyllä unohtaa kuinka pahana se
kipu sitten syksyllä tuleekaan. Vaikka sen tietää, että se palaa joka syksy,
niin silti se yllättää voimakkuudellaan. Vähän samalla tavalla kuin joka vuosi
sitä lunta sataa ja silti julkinen liikenne tuntuu olevan kaaoksessa kun
ensimmäisen kerran sitä lunta tulee kunnolla. Tässä on vähän sama tilanne.
Vaikka asian tietää, niin siihen ei silti osaa varautua ennakkoon.
Kaikki kuvat ovat peräisin weheartit-sivustolta.
Hienosti kirjoitit kivusta. Elän 24/7 kivun kanssa itsekin.
VastaaPoistaKiitos jaksamisia sinullekin!
Poista